sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Omenaraastepiirakka

Sateinen sunnuntaiaamu, iltavuoro oottelee.
 Illalla katsoin miehen kanssa jonkin elokuvan, joka ei taas ollenkaan sopinut mulle, koko yön olen katsellut  kamalaa unta jota en enää onneksi kunnolla muista. On se kumma, miten elävältä uni tuntuu, ja kuitenkin katoaa päästä ennen kuin on kunnolla hereillä.No, kyllä viimeistään työmaalla unet hälvenee ja todellisuus odottaa. :)

Oikein yllätyin kun huomasin että arvontaan oli jo noin moni osallistunut! Kiitos kaikille ja tervetuloa uudet!
Lisäsin tuohon sivuun linkin jonka kautta voi osallistua. Linkin ainakin pitäisi toimia!


Tätä piirakkaa tehtiin lasten kanssa jo jokin aika sitten. On mun mielestä niin tosi hyvää, varsinkin kun laittaa päälle paljon omenaraastetta ja kyytipoikana on vaniljakastiketta. Nam!
Tällä kertaa käytin mummulan puun omenoita, joita ei tarvinnut kuoriakaan.

4 dl sokeria
4 munaa
150g voita 
2 dl maitoa tai kermaa
6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta


Päälle omenaraastetta ja kaneli-sokeria maun mukaan.

Vatkaa sokeri ja munat vaahdoksi.
Sulata voi kattilassa hellalla, lisää siihen maito tai kerma. Ota pois levyltä vasta sitten.
Sekoita keskenään vehnäjauhot ja leivinjauhe.
Lisää voi-maitoseos ja jauhot varovasti sekoittaen muna-sokerivaahtoon.
Kaada uunipellille leivinpaperin päälle. Ripsi taikinan päälle omenaraaste ja kaneli-sokeri.

Paista 175 asteessa n. 30-35 minuuttia.

5 kommenttia:

  1. Ompas hyvännäköistä! Ja varmaan tosi hyvää.

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa hyvältä :)
    Kyselit blogini linkittämisestä , tottakai saat linkittää :)
    Maukasta päivänjatkoa !

    VastaaPoista
  3. Jootain omenaistya pitäisi minunkin leipoa, koska siskoni toi omppuja aika paljon perjantaina meille.... raasteversiota omppupiirakasta tuleekin harvemmin tehtyä.

    VastaaPoista
  4. Nami,nami,herkullista.Olisikin omppuja niin tekisin.Täällä sataa kaatamalla vettä,niin joutais tekemään mutta en kehtaa lähteä kaupalle omppuja hakemaan.
    Olikin tosi kiireinen aamu.Eilen kun tultiin mökiltä niin lämminvesivaraaja oli sipannut.Tänä aamuna sitten sitä tyhjennettiin ja kannettiin ulos.Onneksi saatiin putkimies laittamaan uusi,että lämmin vesi alkaa tulemaan.Aina jotain yllättävää rahanmenoa,arg.

    Oikein mukavaa viikkoa.
    Ihana mies sulla kun kerää marjoja,ääk,kahdeksan ämpäriä puolukoita.

    VastaaPoista